Mutta ei hätää. Olen meinaan tapani mukaan googletellut asioita. Tiedän jo aika paljon kantoliinoista (hyviä, mutta alkuun tuhottoman hankalia), kantorepuista (hyviä ja helppoja, mutta kalliita), vaunuista (heittoaisa pitää olla ja kääntyvät etupyörät) ja kodin suotavasta varustuksestakin (tiskikone on vaan pak-ko olla, maksoi mitä maksoi). Liekö joku psykologinenkin juttu, mutta mitään en ole kuitenkaan vielä oikein uskaltanut ostaa. Kun eilen illalla havahduin siihen, ettei vauva ollut kyllä koko päivänä (tai ehkä edellisenäkään!) potkinut yhtään ja pikagoogletus vei ensimmäisenä kohtukuolematarinoihin, näin jo sieluni silmin sairaalasta tyhjin käsin kotiutuessa kotona odottavat tonnin vaunut. Ei, ei, ei. En osta vielä mitään. Ehtiihän tässä.
Ja ehtiihän tässä. Ihan varmasti.
(Niin ja kyllä se vauvakin illalla heräili. Varmaan aika kiukkusena J:n mahalle huutamisesta ja minun jatkuvasta tökkimisistä. Perhana kun saa edes lämpöisessä mahassa rauhassa nukkua.)
Ja niin, se asuntokin. Sekin pitäisi löytää. Noh, onhan tässä aikaa ennen kesää. Sitä odotellessa ei varmaan tapojemme mukaisesti tehdä mitään ajoissa, vaan makoillaan kevät ja sitten äippälomalla juoksen stressaantuneena pallona ympäri vauvakauppoja ostamassa sikahintaisia vaunuja ja turvaistuimia. Perushommia.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti