maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kasvistortillat



Nyt ei ihan ole lähtenyt toivotulla tahdilla tämä viikko, mutta oh well. Semmosta se on joskus näissä maanantaimeiningeissä.

Silloin kun ei ihan lähde, ruuan tekeminen on parasta tekemistä tahmaisille ajatuksille. Tänään säälin pikku pikku possusia ja menyyllä oli kasvistortilloja. Ehkä parhaita sellasia, koska lättysetkin tein itse. Melko yli-inhimillistä maanantaille, mutta tulipas hyviä. Ei sellasia surullisia ja valkosia, vaan pehmeitä ja keltaisia. Tekeminen ei ole lainkaan vaikeaa, ehkä pikkuisen aikaa vievää vaan. Mutta onnistuu näin arkenakin kun vähän viitsii.

Ja näistä lättysistä saisi muuten superhelposti gluteenittomiakin, koska vehnän osuus tässä ei ole kovinkaan kriittinen. Sen voi korvata vaikkapa tattarijauhoilla ja heittää sekaan ruokalusikallisen psylliumia. Kasvistäytteen lisäksi näiden supertortillojen päälle pääsi jo vakkariksi muodostunut avokadomössö, joka valmistuu partaäijästä ja avokadosta. Superhyvää sekin. 


 Tortillat
- 2 dl vehnäjauhoja
- 5 dl maissijauhoja
- 3 dl vettä
- 1 dl öljyä
- 1 tl suolaa
1. Sekoita kuivat aineet, lisää vesi ja öljy. 
2. Sekoita käsin tai haarukalla tasaiseksi taikinaksi. 
3. Anna lepäillä jääkaapissa n. 0,5 tuntia
4. Erottele taikinasta pallosia ja kauli ne haluamasi kokoisiksi lätyiksi. Voit myös vuorata leikkuulaudan kelmulla ja prässätä palloista lettuja esim. tasaisen lautasen avulla. 
5. Paista ohuita lättysiä kuivalla pannulla n. 2 min kummaltakin puolelta. Letut voi paistaa myös öljyssä,  jolloin tortilloista tulee rapsakampia (ja tietysti maukkaampia)

Kasvistäyte
- 2 paprikaa
- maissia
- sipuli
- mustia papuja
- Go green -pahvipurkki salsaa
- juustokuminaa
- chilijauhetta
- paprikajauhetta
- suolaa
- valkosipulia
- tuoretta korianteria
1. Pilko kasvikset ja kuullota pannulla öljyssä
2. Lisää mausteita mielen mukaan, maistele välillä
3. Viimeistele tuoreella korianterilla

Avokadokastike
- avokado
- 2 rkl turkkilaista jogurttia
- limemehua
- suolaa, pippuria ja tuoretta korianteria
1. Puolita avokado, poista kivi ja pilko. 
2. Muussaa avokado kulhossa ja sotke sekaan muut aineet. Maistele. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti